Yhteislaulun voimaa

Laulatusryhmä

Yhteislaululevyt ja kuorolaisista koostuva yleensä noin kymmenen hengen laulatusryhmä on ainutlaatuinen kokonaisuus. Laulatusryhmä herättelee laulamista muutamalla esityksellä, jonka jälkeen äänite ja sanavihot antavat tukea yhteislaululle yhdessä kuorolaisten kanssa.

Yhteislauluun aktivoivia ”laulatuskeikkoja” on tehty yli kymmenen vuoden aikana useissa kymmenissä palveluasumisen ja päivätoiminnan keskuksissa ympäri Suomen. Toimintaa on viety useita kertoja Tukholman alueen suomalaisten ikääntyneiden iloksi, ja vuonna 2019 toteutui ensimmäinen laulatuskeikka Fuengirolassa Espanjassa.

Matti ja Liisa Siipola ovat tärkeä taustavoima sekä laulatustilaisuuksien että niitä tukevien yhteislaululevyjen toteutuksessa. Toiminnan taustalla on ajatus suomalaisesta lauluperinteestä kansallisomaisuutena, joka säilyy ja kasvaa korkoa vain laulamalla perheissä, perhejuhlissa, järjestöissä ja tapahtumissa.

Yhteislaulun äänitteet

Yhteislaulujen äänitteissä on otettu huomioon yhteislauluun sopiva sävelkorkeus ja kaikissa lauluissa on säestys pianolla, kitaralla tai harmonikalla. Säestyksen, isolla fontilla painetun sanavihon ja laulatusryhmän tuella jokainen yhteislauluun osallistuja saa vahvan tunteen laulamisesta mukana isommassa joukossa.

Ensimmäiselle levylle valittiin 30 ns. kansakoululaulua ja muutama vanha iskelmä.. Toisella levyllä on mukana iskelmiä, valsseja ja tangoja sekä tuttuja kansanlauluja ja laulelmia menneiltä vuosikymmeniltä.

Laulamisen ilot ja hyödyt

Kuorossa laulamisen iloja ja hyötyjä on tutkittu Jyväskylän yliopistossa ja monissa muissa tutkimuslaitoksissa. Yhdessä laulaminen antaa yhteisöllisyytensä vuoksi vahvan hyvinvoinnin tunteen ja laulaminen aktivoi laaja-alaisesti kaikenikäisillä aivojen hermoverkkoja.

Laulaminen on yksi luonteva stressihormonien vähentäjä, samaan tapaan kuin esimerkiksi luonnossa liikkuminen, ja laulu tarjoaa siten keholle ja mielelle tärkeän lepotauon tietoähkyn ja kiireen kuormittamaan elämään.

Osa yhteislaulun tuomasta hyvinvoinnista perustuu mielen ja kehon keskittyneeseen käyttöön, joka vaatii irrottautumisen työ- ja muista huolista. Lisäksi laulamiseen kuuluu luonnollisesti syvä hengitys, joka sekä hapettaa aivoja että tukee rentoutumista.

Yhdessä laulaminen on pienimuotoisenakin aina virkistävää ja tervehdyttävää ja se toimii erinomaisesti ikääntyneiden palvelutaloissa ja sairaaloissa. Vaikka toimintakyvyssä olisi voimakkaita alenemia, auttaa tuttujen laulujen laulaminen, ja jo niiden tapailu yhdessä muiden kanssa, herättämään muistoja ja mielikuvia sekä aktivoimaan kanssakäymistä ja yhteenkuuluvuutta.